11.9.2025
UUTINENTiältä Päin - Uusi-Salmelan tila, Jukka Kemppainen
Kemppaisen kaali on aina parasta laatuaTeksti ja kuvat Kristiina TammitieRantasalmella Saimaan kainalossa sijaitsevan Uusi-Salmelan tilan vihannestuotannosta 80 prosenttia myydään PeeÄssän Prismoissa Kuopiossa ja Varkaudessa. Uusi-Salmelan tilan isäntä Jukka Kemppainen käyskentelee tiluksillaan katsastamassa kaalinkerien kasvua. Vaikka heinäkuu oli helteinen ja vähäsateinen, tilan sijainti Putkisalon saaressa Saimaan kainalossa on taannut, että vihannekset ovat saaneet koko kauden ajan vettä riittävästi. Sadetuksessa järvivesi on Jukan mukaan paitsi edullisempaa, myös kasveille parempaa kuin vesijohto- tai kaivovesi.– Meillä on vihannesviljelyyn varsin otolliset olosuhteet, minkä ansiosta olemme päässeet poikkeuksellisen suureen hehtaarisatoon. Tärkeimmät viljelykasvimme ovat keräkaali, kukkakaali ja kesäkurpitsa. Lisäksi pelloilla on kasvanut tänä vuonna esimerkiksi lehti-, puna-, kyssä- ja käärylekaalia, sipulia, kuokkaperunaa, tilliä, jäävuorisalaattia, maissia ja avomaankurkkua, Jukka luettelee.Uusi kausi alkaa maaliskuussaNäin syksyn tullen viljelykausi on edennyt loppusuoralle. Kalenterin kääntyessä lokakuulle on sato korjattu kokonaan. Kun syyskynnöt on tehty, on aikaa vetää henkeä, kunnes uuteen kauteen valmistautuminen alkaa keväthankien aikaan.– Maaliskuussa kylvetään siemenet kasvihuoneeseen. Ensimmäiset taimet istutetaan huhtikuussa ja ensimmäiset uuden sadon tuotteet saadaan yleensä myyntiin hyvissä ajoin ennen juhannusta, Uusi-Salmelan emäntä Kirsi Kemppainen aikatauluttaa kevään kulkua. – Olemme varautuneet hallaan hyvin, eivätkä taimet ole kertaakaan paleltuneet. Olemme päässeet eroon myös kasveja vaivaavista sienitaudeista, Jukka jatkaa.
Jukka Kemppaisella on yli 40 vuoden kokemus kaalin viljelystä. – Sain aikoinaan kummisedältäni kaalintaimia itämättä jääneen sokerijuurikkaan tilalle. Tuli hirmuinen kaalisato, ja siitä se innostus lähti. Koko ajan on toimintaa jalostettu, ja kasveja sekä lajikkeita tarpeen tullen vaihdettu kysynnän mukaisesti. Sitoutunutta tekemistä puolin ja toisinUusi-Salmelan tilan vihanneksista päätyy peräti 80 prosenttia pohjoissavolaisiin ruokapöytiin Kuopion ja Varkauden Prismojen kautta.– Yhteistyö PeeÄssän kanssa käynnistyi kymmenkunta vuotta sitten, kun Varkauden Prismaan kaivattiin paikallista kukkakaalia myyntiin. Ei siinä tarvinnut sen enempää neuvotella, kun PeeÄssän konttorilta Heiskasen Timppa sanoi, että lähdepä Jukka toimittamaan meille kaalia.Viljelijä ja kauppa ovat molemmat sitoutuneet tähän hommaan. Jukka kuvaileekin osuuskauppaa luotettavaksi ja rehdiksi kumppaniksi, joka käyttää kokoaan paikallisten tavarantoimittajiensa hyväksi. – PeeÄssä ostaa paljon ja maksaa tuotteista hyvän hinnan, joka ei heilahtele tai muutu kauden aikana. Asenteita kuvaa hyvin se, että pari vuotta sitten energian ja tuotantopanosten kustannusten noustessa rajusti, tuli PeeÄssän suunnalta kyselyä, onko meillä myyntihintojen korotustarpeita. Ja Kuopion Prismasta päivittäistavaraosaston myyntipäällikkö Karjalaisen Miia on luvannut, että kasvatammepa mitä vain, he myyvät tuotteet eteenpäin. Yhdessä on toteutettu myös erilaisia tarjouskampanjoita, jos satoa tuleekin jollain viikolla tavanomaisia tilausmääriä enemmän.
Illia Baidakou ja Uladlena Horlenka ovat olleet tilalla töissä jo useampana sesonkina. Näiltä luottotyöntekijöitä sadon kerääminen ja pakkaaminen sujuu omatoimisesti ja ripeästi. Pariskunta asuu Rantasalmen kirkonkylällä Kemppaisten omistamassa kerrostaloasunnossa. 15 kilometrin työmatka taittuu tilan autolla.
Kuopion Prismaan lähtee yksinomaan kaalia myyntiin useampi tuhat kiloa kerralla, vähintään kolmesti viikossa.Kuopion Prisman hevi-osaston väki kertoo, että Kemppaisen Jukan vihannekset ovat aina priimaa. Viljelijän nimi on asiakkaalle laadun tae.– Kyllä siitä pitää kiittää sekä omien työntekijöidemme että PeeÄssän hedelmä- ja vihannesosastoja hoitavien myyjien ammattitaitoa. Meidän väki osaa tuotteiden keräämisen ja pakkaamisen, ja peeässäläiset osaavat hoitaa tavarapeliä parhaalla mahdollisella tavalla niin, että tilaukset tulevat ajallaan ja asiakkailla riittää aina tuoretta ostettavaa.
Monikäyttöinen kesäkurpitsa on yksi tilan päätuotteista.
Uusi-Salmelan isännälle on tärkeää voida seistä pystypäin työnsä takana. – Hyvät kauppasuhteet ja toimivat henkilökemiat ovat todella tärkeitä. Pohjois-Savon Prismoihin on mukavaa tuottaa ja viedä tavaraa, koska peeässäläisten kanssa homma pelaa kaikilta osin hienosti, tavarakuljetukset omalla pakettiautollaan hoitava Jukka Kemppainen toteaa. Sinua saattaisi kiinnostaa