Ylijäämänpalautuksia n.10 milj.€


19.5.2017

PeeÄssän asiakasomistajien S-tileille on tänään maksettu ylijäämänpalautusta yhteen-sä noin kymmenen miljoonaa euroa.

Ylijäämänpalautus on voittovarojen palautusta, joka maksetaan jäsenille eli asiakasomistajille heidän PeeÄssästä edellisenä vuonna tekemiensä ostojen suhteessa. Viime vuodelta tuo maksu on kaksi prosenttia ostoista. PeeÄssä maksaa ylijäämänpalautusta yhteensä noin 10 miljoonaa euroa.

-Ylijäämänpalautus on yksi osuustoiminnan perusasioita ja sen erityispiirre. Ylijäämänpalautuksessa on kyse syntyneistä voittovaroista, joita ei ole tarvittu käyttää velanmaksuihin, investointeihin tai muuhun varautumiseen ja voidaan siten palauttaa jäsenille., kertoo toimitusjohtaja Tapio Kankaanpää.

Yksi osuustoiminnan perusperiaate on myös,  että jäsenet hyötyvät osuuskaupasta käyttämiensä palvelujen suhteessa, ei sijoittamalla. Ylijäämänpalautus on osuuskauppakohtainen. Tämän vuoksi PeeÄssä maksaa ylijäämänpalautusta vain PeeÄssästä tehdyistä ostoista.

– Asiakasomistajamme ovat hyötyneet edelliseltä vuodelta siis Eurojackpotin verran. Mitä enemmän asiakasomistajat ostavat, sitä edullisemmin pystymme tuotteet ja palvelut heille myymään heidän omasta kaupastaan. Tässä tapauksessa edullisuus lisääntyi vielä jälkikäteen kahdella prosentilla. Osuustoiminnan alkuperäinenkin tarkoitus, jo yli 110 vuotta sitten, oli tuottaa palveluja ja etuja asiakasomistajille. Siksi edullinen ostoskori ja halpuuttaminen on yksi meidän perustehtäviämme vielä tänäkin päivänä., kiteyttää Kankaanpää.

Ylijäämänpalautukset on maksettu S-Tileille  24.5.2017.