Parhaita makuja Pohjois-Savosta: Mansikkakausi starttasi etuajassa tunnelikasvihuoneessa


18.6.2020

Kiuruveden Koivujärvellä Aholan tilalla kesän ensimmäiset mansikat päästiin keräämään uudesta kausihuoneesta hyvissä ajoin ennen juhannusta. Tilan marjaa ja perunaa on myynnissä Kiuruveden S-marketissa ja Iisalmen Prismassa.

Aholan tilalla on aherrettu viime päivinä mansikanpoiminnassa. Täksi kesäksi rakennetussa satojen neliöiden kokoisessa tunnelikasvihuoneessa marjat ovat kypsyneet ennätysvauhtia.
– Istutimme huhtikuussa kausihuoneeseen 2 000 mansikan taimea ja 500 vadelman versoa. Taimet lähtivät saman tien kasvuun ja mansikkasatoa päästiin keräämään jo kahdeksan viikon kuluttua istutuksesta, tilan isäntäpariskunta Heidi ja Pasi Tossavainen kertoo.
Tämä kesä on harjoittelua tulevaa varten.
– Jatkossa on tarkoitus, että kausihuoneeseen istutetaan juhannuksen jälkeen uudet taimet ja saadaan toinen sato alkusyksyllä.

Avomaalta parhaat mansikat
Aholassa mansikka-alaa on kasvatettu tänä kesänä myös avomaalla. Uusia taimia on laitettu maahan 50 000. Pääsato alkaa valmistua heinäkuun puolella.
– Makeimmillaan ja parhaimmillaan mansikka on avomaalla kasvaneena, mutta kausihuoneella voidaan pidentää kasvukautta ja varmistaa asiakkaille marjan saatavuus jo ennen pääkauden alkamista. Meidän marjoja saa Kiuruveden S-marketista ja Iisalmen Prismasta sekä rasioissa että laatikoissa. Lisäksi harjoitamme tori- ja suoramyyntiä.
Juhannuksen alla alkanut hellejakso lämpimine öineen on jouduttanut mansikan kypsymistä. Pasi muistaa myös toisenlaisen juhannuksen viiden vuoden takaa.
– Pakkanen vei yhtenä yönä 80 prosenttia meidän sadosta. Itkuhan siinä tuli, eikä sitä kokemusta ikinä unohda.
Mikä saa tuollaisten katastrofien jälkeen yrittäjän jatkamaan viljelyä?
– Luonnon kiertokulku, kasvun ihme, yrittämisen vapaus sekä uusien asioiden suunnittelu ja kehittäminen. Esimerkiksi tunnelikasvihuoneen tekeminen on ollut suorastaan terapeuttista. Sään armoilla ollaan, mutta kehittämistoimilla pystyy vähentämään epävarmuutta ja turvaamaan tuotantoa, Pasi vastaa.

36 vuotta varhaisperunaa S-kauppaan
Heidi ja Pasi ottivat Aholan tilan vetovastuun itselleen vuonna 2006 toteutetun sukupolvenvaihdoksen myötä. Pasi on isäntänä viimeisin lenkki pitkässä sukupolvien ketjussa.
– Tossavaiset ovat asuneet tällä paikalla siitä lähtien, kun Sakari Tossavainen tuli Pielavedeltä Koivujärvelle vuonna 1820, Pasin isä Lauri Tossavainen kertaa suvun historiaa.
Peruna on ollut vuosikymmenien ajan tilan päätuote.
– Vuodesta 1984 lähtien on yhtäjaksoisesti toimitettu perunaa paikalliseen osuuskaupan myymälään. Kivikkoisilla pelloilla kasvanut peruna on ihmisten makuun, Lauri sanailee.
Joka vuosi on ensimmäiset kesäherkut saatu nostettua juhannukseksi.
– Tänä vuonna tekee tiukkaa, mutta luvattu on aatonaatolle uuden sadon perunaa sekä paikalliseen S-marketiin että Iisalmeen Prisman kesätorille. Koska varhaisperunan maun kannalta tuoreus on erityisen tärkeää, toimitamme kauppoihin satsin jopa kahdesti päivässä. Ketju pellolta kauppaan on lyhyt ja nopea, Pasi muistuttaa.
PeeÄssä kautta kuluttajien ruokapöytiin kulkee yli puolet Aholan tilan perunasadosta.
– Meidän perunaa saa näistä kahdesta S-kaupasta ympäri vuoden sekä pestynä ja pussitettuna että irtomyynnistä multaperunana.

Tunnelikasvihuoneessa kasvit roikkuvat noin metrin korkeudella kasvusäkeissä, jolloin niiden hoitaminen ja marjojen kerääminen on helpompaa ja nopeampaa kuin maankamaralta.

 

Aholan tilan osuuskauppakumppanuus on jatkunut keskeytyksettä jo monta vuosikymmentä.
– Yhteistyö on toiminut myös omana aikanani kiitettävästi, Pasi Tossavainen arvioi varhaisperunan kasvua tutkaillessaan.

 

Kiuruveden S-marketin ja Iisalmen Prisman asiakkaat pääsevät keittämään Aholan tilan varhaisperunoita juhannuspöytään.