6.7.2023
Iisalmelainen Olvi on PeeÄssän pitkäaikainen yhteistyökumppani, jonka tuotteita on tarjolla poikkeuksetta kaikissa osuuskaupan toimipaikoissa.
– Haluamme olla PeeÄssälle paljon enemmän kuin yksi tavarantoimittaja muiden joukossa. Puhumme syvällisestä ja pitkäaikaisesta kumppanuudesta, jonka pohjana ovat monilta osin yhteneväiset arvomme. Paikallisuus ja vastuullisuus ovat arvoja, jotka ohjaavat kaikkea tekemistämme, kuvailevat aluepäällikkö Mika Vaara ja asiakaspäällikkö Janne Mertanen.
Iisalmen Prisman juomaosastolla ei jää epäselväksi, minkä panimoyhtiön synnyin- ja kotikaupungissa ollaan. Olvin tuotteiden valikoima on Prismassa varsin näyttävä. Esillepanon kruunaa suuri Iisalmen kartta, josta selviää juomatehtaan sijainti ja etäisyys Prismaan.
Yhtä lailla Olvi näkyy keväällä uudistuneessa ABC Marjahaassa, jossa paikallispanimon tuotteita on koottu etuoven tuntumaan omaan kalusteeseensa. Yhtä seinää koristaa suuri Olvin logo sekä sen viereen tapetoitu tarina panimomestari William Gideon Åbergin ja Onni-rouvan vuonna 1878 perustamasta oluttehtaasta.
Paikallisuus on yksi arvoista
Iisalmen tunnetuinta yritystä ja PeeÄssän pitkäaikaista yhteistyökumppania kelpaa toki esitellä. Olvi on ainoa itsenäisenä suomalaisena 1800-luvulta nykypäivään saakka säilynyt panimo, joka työllistää omalla kotikentällään Iisalmen Luuniemessä Poroveden rannalla noin 350 ihmistä. Iisalmelaisuutta ei pidetä vakan alla, vaan se saa näkyä ja kuulua. Paikallisuus on jopa nostettu yhdeksi Olvin arvoksi vastuullisuuden, positiivisuuden ja asiakaskeskeisyyden rinnalle.
Vuonna 1955 perustettu Olvi-säätiö omistaa yli puolet yhtiön osakkeista, eikä niitä saa sääntöjen mukaan myydä. Näin varmistetaan, että Olvi pysyy Pohjois-Savossa ja päätösvalta paikallisissa käsissä. Säätiö avustaa lasten ja vanhusten hyväksi tapahtuvaa toimintaa, lahjakkaitten nuorten opintoja ja kotiseututyötä sekä tukee ja edistää luonnonvarojen käytön ja elintarviketalouden kehittämistä.
Kotikentälläkin tuotteiden laatu ratkaisee
Taloudellista tulostaan säätiön kautta jakava aidosti paikallinen panimoyhtiö saa tuotteilleen paljon tilaa ja näkyvyyttä Iisalmen Prisman tavoin muissakin PeeÄssän kaupoissa.
– Meillä on täällä omalla alueellamme kotikenttäetu. Pohjoissavolaisilla on henkilökohtaisia sidoksia meidän suuntaan, sillä jokaisella on joku naapuri, ystävä tai sukulainen meillä töissä. Ihmiset arvostavat ja haluavat tukea paikallista työnantajaa, mikä tuo tuotteillemme luontaista kysyntää. Kädet käyvät kauppojen juomaosastoilla Olvin suuntaan, mutta se edellyttää, että tuotteidemme on oltava hyviä. Paikallisuus on hyvä lisäarvo tuotteelle, jota halutaan muutenkin ostaa, vähittäiskaupan aluepäällikkö Mika Vaara korostaa.
Ravintoloissakin vahva jalansija
Olvilla on vahva jalansija myös osuuskaupan ravintoloissa. Panimojuomien lisäksi Olvi toimittaa ravintoloille omistamansa maahantuontiyrityksen Servaali Oy:n kautta viinejä.
– Olemme olleet yli kymmenen vuotta PeeÄssän ravintoloiden pääasiallinen juomatoimittaja, ja esimerkiksi Kuopion Hophausissa olemme olleet mukana rakentamisvaiheesta saakka. Niin ikään Sokos Hotel Puijonsarven ravintoloiden uudistuksien toteuttamisessa meillä on ollut oma roolimme, Olvin horeca-asiakkaiden parissa työskentelevä asiakaspäällikkö Janne Mertanen kuvailee.
Tahkon Hophaus-ravintolan yhteydessä toimii puolestaan Olvin omistaman Helsinki Distilling Companyn tislaamo, jonka päätuotteena valmistetaan luomuginiä paikallisia raaka-aineita hyödyntäen.
– Näin kesällä suuri yhteinen ponnistuksemme on Kuopio Wine Festival. Meiltä tulevat tänäkin vuonna kaikki viinijuhlien juomat vesistä viineihin sekä niihin liittyvät laitteet, mikä helpottaa merkittävästi tapahtuman järjestäjän urakkaa. Meidän viiniasiantuntijat myös kouluttavat tapahtuman henkilökuntaa.
Kumppanuus on enemmän kuin tavaran toimittamista
Mika ja Janne kuvailevat PeeÄssän kanssa tehtävää yhteistyötä sujuvaksi ja mukavaksi.
– Kun ihmiset tuntevat toisensa, on tekeminen epävirallisempaa, rentoa ja luontevaa. Esimerkiksi Iisalmen Prisman päivittäistavaraosaston myyntipäällikkö Anssi otti loppukeväällä yhteyttä ja sovittiin Prisman puskurivarastoista kesää varten, jotta tuotteet eivät varmasti pääse loppumaan kesken, Mika kertoo.
Ravintolapuolella kanssakäynti on yhtä mutkatonta.
– Prisman ravintolamaailmasta tuli meille avunpyyntö, sillä hanalaitteesta oli päässyt limppari loppumaan. Ei mennyt aikaakaan, kun meidän tehtaan portilla oltiin jo hakemassa lisää juomaa Buffan asiakkaille, Janne kuvailee.
Mika ja Janne toteavat, että Olvi haluaa olla enemmän kuin tehdas, joka valmistaa ja toimittaa nestemäisiä juomia osuuskaupan myymälöihin ja ravintoloihin.
– PeeÄssän kanssa toteutuu aito kumppanuus, joka perustuu luottamukseen ja vastavuoroisuuteen, Mika kiittelee.
Alkoholittomien juomien kysyntä kasvaa
Olvin tuotteista tunnetuin on kuuluisassa Koljonvirran taistelussa menestyneen sotamarsalkan ja kreivin Johan August Sandelsin mukaan nimetty, vuodesta 1969 lähtien valmistettu Sandels-olut. Suomen arvostetuimman olutbrändin salaisuus on perinteinen valmistustapa. Sandelsia ei esimerkiksi pastöroida, koska lämpö vahingoittaa olutta aina. Yli 50-vuotiaan brändin rinnalle tuodaan jatkuvasti uusia tuotteita.
– Yksi panimoalan kuumimmista juomatrendeistä maailmalla ovat terästetyt, maustetut kuplavedet, joiden valmistuksessa olemme olleet edelläkävijä Suomessa. Puolitoista vuotta sitten lanseeratut hard seltzerit ovat noussee merkittäväksi tuoteryhmäksi, joka kasvaa edelleen koko ajan. Samaan aikaan siidereiden kokonaiskulutus on selvässä laskussa, Mika ja Janne kuvailevat.
Olvilla on tuoteluettelossaan kaikkiaan 300–400 tuotenimikettä, joiden keskinäisissä painotuksissa rooliaan kasvattavat alkoholittomat tuotteet sitä mukaa, kun alkoholin kulutus pienenee.
– Meidän vichy on tosi kovassa nosteessa, nousten viime vuonna Suomen myydyimmäksi vichyksi. Samoin erityisen suosittu on muun muassa Kevyt olo -tuoteperheemme, Mika kuvailee.
Oluen keittämössä tehdään noin seitsemän keittoa vuorokaudessa, 35 000–50 000 litraa kerrallaan. Prosessi pohjavedestä myyntivalmiiseen tölkkiin kestää pari viikkoa.
Janne Mertanen ja Mika Vaara arvostavat työnantajaansa todella paljon.
– Työ on mukavaa ja mielekästä, parasta mitä voi kuvitella. Vaikka on kyse suuresta kansainvälisestä yrityksestä, Olvin toimintaa ohjaavat arvot ovat ihmisen kokoisia ja allekirjoitettavia.
Olvin koko tuotantokapasiteetista oluiden osuus on tällä hetkellä 55 prosenttia, mutta alkoholittomien juomien osuus kasvaa koko ajan.
Olvilla on tuotannossa satoja eri tuotteita. Parhaimpina kesäpäivinä juomia toimitetaan asiakkaille yli miljoona litraa.
Iisalmen Prisman asiakkaat arvostavat paikallisen panimon tuotteita. Myyntipäällikkö Anssi Pakarinen järjestelee Olvin limpparipullojen rivistöä.
1.10.2024 | Tästä ilmoitimme
1.10.2024 | Tästä ilmoitimme
1.10.2024 | Tästä ilmoitimme