Omissa käsissä #tunteella #ylpeästi #toimeliaasti ja #yhdessä


6.3.2023

Heimopäivät kokoavat helmi-maaliskuussa pari tuhatta peeässäläistä Tahkolle kohtaamaan toisiaan ja pohtimaan, mitä PeeÄssän uusi strategia ja uusiksi työstetyt arvot tarkoittavat käytännön tekemisinä.

– Olemme kulkeneet yhdessä Parhaan Elämän Metsästysmatkaa viime vuoden keväästä alkaen. Heimopäivillä jokainen peeässäläinen pääsee osalliseksi arvokeskusteluun ja oman merkityksellisyyden tunteen käsittelyyn. Heimopäivillä syntyy yhteinen ymmärrys uusista arvoistamme ja tavoitteistamme, toimitusjohtaja Mikko kuvaili.

Teksti Kristiina Tammitie, kuvat Pentti Vänskä

 

Heimopäivät on PeeÄssän alkuvuoden suurin puheenaihe ja positiivisen pöhinän aiheuttaja. Peeässäläiset kokoontuvat Tahkolle pari sataa henkeä kerrallaan, yhteensä yhdeksän päivän aikana. Henkilökunnan päivien jälkeen samoissa merkeissä kokoontuvat edustajiston, hallintoneuvoston ja hallituksen jäsenet. Tuolloin päivän vetäjinä toimivat henkilökunnan edustajat ja johtajisto on mukana osallistujina.

Osallistumista tapahtumaan on henkilökunnan parissa ennakkoon odotettu ja jännitetty. Paikan päällä tunnetilat ovat nopeasti vaihtuneet innostukseen, oivalluksiin ja rohkeaan heittäytymiseen. Jälkikäteen Heimopäivästä on riittänyt paitsi hauskaa muisteltavaa, naurun aiheita ja yhteydenpitoa uusien työkavereiden kanssa, myös avartuneita näkökulmia arjen työhön.

PeeÄssän tavoittelema Parhaan Elämän Edelläkävijyys tarkoittaa inhimillisyyden ja tuloksellisuuden liittoa. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää johtamisen ja kulttuurin muutosta, pieni pala kerrallaan. Muutos näkyy asiakkaille ja työntekijöille merkityksellisyyden ja osallisuuden kokemuksina, vaikuttamisen mahdollisuuksien kasvamisena sekä ylivertaisena savolaisena palveluna.

– Haluamme olla haluttavin ja arvostetuin, inhimillinen työnantaja, omistajalle paras kumppani ja alueemme rohkea edelläkävijä. Meidän on toimittava tehokkaasti ja toimeliaasti. Olemme erityisen ylpeitä tuottamastamme omistajahyödystä ja kohtaamme niin työkaverimme kuin asiakkaamme aidosti ja tunteella, Heimopäivillä linjataan.

Näistä asioista nousevat myös PeeÄssän uudistetut arvot: #tunteella #ylpeästi #toimeliaasti ja #yhdessä.

Henna S-market Ykkösrastilta, Tiina-Riitta Kuopio Prismasta, Christa S-market Suonenjoelta, Johanna S-market Karttulasta sekä Minna S-market Maaningalta totesivat yksituumaisina, että PeeÄssän uudet arvot ovat merkityksellisiä ja ne kolahtavat kohdalleen. Arvot ovat helposti muistettavia, omaksuttavia ja allekirjoitettavia, pieniä ja isoja arjen tekoja.

– Niiden takana on helppo olla. Uudet arvomme ovat aitoja, oikeilta ja omilta tuntuvia asioita, Heimopäivän tehtävärasteja Tulta päin -joukkueella kiertänyt viisikko totesi.

– Haluamme olla Parhaan Elämän Edelläkävijä Savossa. Se alkaa ylivertaisesta työntekijäkokemuksesta, ja rakentuu paremmasta johtamisesta, merkityksellisyyden tunteesta, asiakasomistajien hyödyn ja osallisuuden kasvattamisesta sekä uudistumisesta ja kasvusta, toimitusjohtaja Mikko kiteytti.

– Asiakkaat ovat meillä hyvissä käsissä. Jatkossa arvot ovat myös asiakaslupauksiamme, ja ne ovat meillä PeeÄssä Omissa käsissä. Meidän käsissä.

Tehtävä- ja toimintarasteilla kiertämistä varten porukka jaettiin muutaman hengen joukkueisiin toimiala- tai toimipaikkarajat kaataen.
Marja Kaavin S-marketista, Kirsti ABC Marjahaasta, Nea S-market Pitkälahdesta ja Ronja S-market Ykkösrastilta valmiina päivän koitoksiin.

PeeÄssässä jokaisen työntekijän käden jälki on tärkeä. Rungtiwapone värjäsi kämmensä iloisen moniväriseksi, ennen kuin painoi jälkensä lakanaan.

Omistajalle paras kumppani -rastilla kerrattiin PeeÄssän asiakasomistajuuden perusasioita, muun muassa S-mobiilin sisältöä sekä omistajahyödyn määrää. Tietovisassa joukkueista valtaosa tiesi aivan oikein: PeeÄssästä kertyi taloudellista hyötyä vuonna 2022 keskimäärin 849 euroa jokaista asiakasomistajataloutta kohti.

Haluttavin työnantaja -rastilla Maaningan S-marketin päällikkö Minna (kuvassa takana vasemmalla) muistutti, että pohjoissavolanen nuori saa usein PeeÄssästä ensimmäisen työkokemuksensa, jolla on tavattoman suuri merkitys.
– Eräs asiakkaamme totesi, että hänen tyttärensä menestys työelämässä johtuu siitä, että hän sai meiltä sellaisen pohjan, jolta on ollut hyvä ponnistaa, Minna kertoi.

Asiakkaalle merkityksellisin kohtaaja -rastilla heimopäiväläiset pääsivät heittäytymään käsikirjoittamisen, ohjaamisen ja näyttelemisen ihmeelliseen maailmaan. Tehtävänä oli tehdä maksimissaan kahden minuutin mittainen video aiheesta ”maailmanluokan asiakaskokemus, joka jää loppuelämäksi mieleen”. Monet joukkueet käyttivät videon pohjana aitoa, itse koettua asiakaspalvelutilannetta. Päivien aikana saatiin talteen monta sataa tarinaa onnistuneista asiakaskohtaamisista.

 

Tämä joukkue kuvaili PeeÄssän arvojen sisältöä näin: Yhdessä – ketään ei jätetä yksin, eikä kukaan ole vapaamatkustaja. Puhalletaan yhteen hiileen. Kaikki tietävät tavoitteet ja päämäärän, ja tekevät töitä niiden eteen. Tunteella – jokainen saa olla oma itsensä, aito ja omanlaisensa persoona ja sellaisenaan aina arvostettu. Ylpeästi – olemme edelläkävijöitä, mikä näkyy esimerkiksi tässä Heimopäivässä. Tällainen työpäivä on todella virkistävä ja innostava. Toimeliaasti – tehdään asiat kerralla oikein tehokkaasti, eikä jätetä omia jälkiä toisten korjattaviksi. Pidetään huolta uusien työntekijöiden perehdytyksestä, eikä odoteta heiltä liikaa. Työn merkityksellisyys rakentuu Tarjan (Prisma Kuopio), Ninan (Sale Kelloniemi), Kimmon (Prisma Rauta), Jeninan (Prisma Kuopio), Sannan (S-market Kaavi) ja Raimon (Original Sokos Hotel Puijonsarvi) mukaan monista asioista. – Hyvät henkilöstöedut ja tulospalkkiot sekä työntekijöiden hyvinvoinnista huolehtiminen monilla eri tavoilla ovat ihan älyttömän hyviä asioita. Eniten motivoi ja kannustaa kuitenkin asiakkaan aito kiitos, he totesivat.

 

Lounaan lomassa pohdittiin, mitä uusia palveluja PeeÄssä voisi tarjota tai toimintamalleja ottaa käyttöön. Toimitusjohtaja Mikon kanssa ajatuksia vaihtoivat Susanna Kiuruveden S-marketista, Hanna Sokokselta, Essi Kuopion Prismasta, Heta Prisma Raudasta ja Samuli Amarillosta. Keskustelussa nousi esiin muun muassa uusien työntekijöiden perehdytyksen tärkeys, kaupunkikeskustojen elinvoimaisuus, vanhusten palvelut, oma sairaala, hautauspalvelut sekä vuokra-asunnot työntekijöille.

Original Sokos Hotel Puijonsarvessa työskentelevä Mervi nosti omaksi rohkeusasiakseen itsensä haastamisen.
– Ilman sitä ei kehitystä tapahdu, hän muistutti.

Tulistelupaikalla haettiin rohkeutta edelläkävijyyteen heimotansseilla, jotka suunniteltiin #yhdessä -arvon mukaisesti joukkueen yhteisvoimin.

Tulevaisuuteen tiirailivat vähittäiskaupan toimialajohtaja Jouni, Kuopion Prisman johtaja Kirsi sekä Sokoksen johtaja Pia.

Heimopäivän päättää Tahkon Piazzassa komeasti kajautettu yhteislaulu. Reino Helismaan Meksikon pikajuna -kappaleen oli uudelleensanoittanut Varkauden Prisman palvelupäällikkö Joonas varsin oivaltavasti:

 

”Heimopäivät Tahkolla,

oon metsästysmatkalla,

parasta elämää kohti Pohjois-Savossa.

Ajatukset kirkkaina,

vaikka olis pakkasta,

strategiaa pohtimassa arjen tekoina.

Uudistuva, kasvava,

osuuskauppa voittava,

laadukasta, tehokasta, kaikki toiminta.

Inhimillisyyttä lisää johtamisessa,

työ ja arki yhteensovita.

 

Asiakkaan kohtaaja,

loistava työnantaja,

lähikauppa jatkossakin syrjäseudulla.

Verkostoa laajenna,

kasvutaskut tunnista,

asiakasomistaja Ässään sitouta.

Verkkokauppa kasvava, palveluita tarjoa,

vastuullisuusnäkökulmaa aina korosta.

Arvoissamme hästägit – on nykyaikaista,

DNA:ssa osuustoiminta.

 

Strategiatyöstöä,

viime vuoden keväällä,

aloitteli kansaa sekä henkilöstöä.

Kyselyn kiteytystä,

tekemässä Innilä,

bonuspeittopäällikkö on johtoryhmässä.

Kehittäjä Tolvanen,

verkostoija Puustinen,

ryhmätöitä järjestelee Ruotsalainen.

Jory vetää toiminnalle suuntaviivoja,

laskut kuittaa Mikko Junttila.”

 

Tätä saa laulaa!