Kuopion Prisman Ruokatori palvelee entistä runsaampana ja laadukkaampana


21.6.2021

Kuopion Prisman uusi ja uppee, pitkästi yli 20-metriseksi venynyt Ruokatori on kerännyt avautumisensa jälkeen muutamassa päivässä valtavan paljon kehuja ja kiitoksia. Eräs asiakas kertoi tulleensa tutustumaan uuteen Ruokatoriin, koska kaupungilla siitä puhutaan niin paljon.

– Meille suorastaan vyöryy positiivista palautetta. Asiakkaat kehuvat tuotteidemme tuoreutta, valikoimiemme laajuutta ja osaavaa palveluamme. Monesta suusta olemme kuulleet, että Kuopioon on nyt saatu Helsingin Stockan Food Market Herkun tasoinen ruokatiski, Anni Komulainen kertoo.

Ruokatorilta saa tuoretta kalaa ja kalajalosteita, tuoretta lihaa ja lihajalosteita, runsaita salaatteja, täytettyjä patonkeja, herkullisia tapaksia, erilaisia juustoja, marjaisia jälkiruokia, maukkaita grillituotteita sekä runsaasti heti syötäväksi valmista lämmintä ruokaa.

– Meillä käy paljon lounasasiakkaita, monet ihan päivittäin. Työpaikalle tai kotiin vietäväksi on nopea napata matkaan valmiiksi pakattu annos, tai sitten voi ottaa vuoronumeron ja pyytää juuri sen määrän syötävää, kuin kullakin hetkellä on tarvetta. Erityisen suosittuja ovat lihapullat kermakastikkeessa perunamuusin kera. Myös erilaiset pastaruoat, kiusaukset ja laatikot maistuvat asiakkaillemme.

Kuva: Pentti Vänskä

Ruokatorin myyjistä suurin osa on suorittanut ruoka- ja/tai kalamestarin ammattitutkinnon.

– Seuraamme todella tarkasti ruokaohjelmia, julkkiskokkien virtuaalisia kokkikouluja sekä yleensäkin kaikkia ruoan laittoon liittyviä trendejä, jotta olemme aina ajan hermolla.

Ammattinsa osaavilta myyjiltä asiakkaat saavat vinkkejä, reseptejä, neuvoja ja kannustusta kokeilemaan.

– Tiskin äärellä käydään jatkuvasti puolin ja toisin innostavia ruokakeskusteluja. Paras palaute työstä onkin se, kun asiakas kertoo onnistuneensa valmistamaan herkullisen aterian meiltä ostamastaan lihasta tai kalasta ohjeidemme mukaisesti, Anni kuvailee.

Hän muistuttaa, että Ruokatorilla voidaan tarvittaessa myös fileoida ja maustaa kala valmiiksi tai marinoida liha asiakkaan maun mukaiseksi. Tämä helpottaa varmasti ainakin monen mökkijuhannuksen viettoa.

– Juhannuksen suosituimmat tuotteet tulevat tänäkin vuonna olemaan possun ulkofilee ja kassler, naudan entrecote sekä kokonainen kirjolohi.

Jukka Kuivanen kertoo Ruokatorin uudessa uunissa valmistuvan entistä mehevämpiä ja maukkaampia grillituotteita, muun muassa kokonaisia broilereita ja grillikylkeä.

– Asiakkaat ovat kehuneet grillituotteidemme maistuvan paremmilta kuin missään. Salaisuutemme on rapea pinta ja tasainen paisto, hän toteaa.

– Uudet ja toimivat laitteet ja tilat sekä Ruokatorin hieno miljöö ovat meille työntekijöille todella iso motivaatiotekijä. On palkitsevaa ylläpitää ja kehittää laadukasta ja näyttävää palvelutiskiä, hän jatkaa.

Kuva: Pentti Vänskä

Lihan ja kalan lisäksi Ruokatorilla on aina tarjolla myös kasvistuotteita, kuten raikkaita salaatteja ja raasteita. Pitkän tiskin katkaisee kaksi pyörivää alustaa, joissa esillä on tällä hetkellä tapaksia sekä erilaisia kalaherkkuja. Ensi viikolla tuotteistus karuselleissa voi ollakin jo ihan toisenlainen, sillä valikoima elää vuodenaikojen, sesonkien ja viikonpäivienkin mukana.

Tuotteista tulee pieniltä elintarvikeyrityksiltä ja paikallisilta lähitoimittajilta Annin ja Jukan arvioin mukaan noin puolet, kalajalosteissa jopa 90 %.

– Lounasruokia meille tulee Kruunuherkulta Juvalta, Kallaveden muikkuja ammattikalastaja Keijo Parviaiselta, kalajalosteita KalaLapilta, Escamarilta ja Kalavapriikilta Kuopiosta, pikkupitsoja Liepuskalta Nilsiästä, lihatuotteita Savo-Karjalan Lihalta Kuopiosta, metsäsienisalaattia TL Maistuvilta Vieremältä ja palvattua lihaa Pekan Palvilta Lapinlahdelta. Nämä ovat vain esimerkkejä. Listaa voisi jatkaa vielä paljon, ja tavoitteena on lisätä paikallistuottajia edelleen.