1.11.2017
80 vuotta laskettelua, ja matkailua sitäkin pidempään! Break Sokos Hotel Kolilla talvisesonkiin valmistaudutaan juhlavissa merkeissä..
Laskettelukohteiden paras sesonki on juuri aluillaan ja viimeistään hiihtolomien tienoilla talvilomailijat suuntaavat suksensa ja lautansa kohti Suomen valkoisia rinteitä. Tuleva vuosi on Break Sokos Hotel Kolin vieressä sijaitsevilla Ukko-Kolin rinteillä merkittävä, sillä siellä vietetään 80-vuotisjuhlavuotta. Kurkkaa sesonkiin valmistautuvan hotellin ja rinteiden kulisseihin myös rinnetoiminnoista vastaavan hotellinjohtaja Jukka-Pekka Pesosen kanssa.
Break Sokos Hotel Kolilla sesonki on käynnissä lähes koko vuoden ympäri, sillä kauniit maisemat houkuttelevat retkeilijöitä alueelle niin talvella kuin kesällä. Hiihtolomat tuovat kuitenkin alueelle erityistä vilskettä, joka jatkuu pitkälle kevääseen. Tänä vuonna tilanne on kuitenkin entistä erityisempi, sillä Ukko-Kolin rinteillä vietetään laskettelutoiminnan 80-vuotisjuhlavuotta. Matkailun historia ulottuu sitäkin pidemmälle, kertoo hotellinjohtaja Jukka-Pekka Pesonen.
”Ensimäistä laskettelurinnettä raivattiin keväälle vuonna 1937 ja varsinainen rinteiden talvimatkailu alkoi talvikaudella 1937-1938. Kolin matkailun ja hotellin juuret löytyvät kuitenkin jo 1800-luvun loppupuolelta. Kolin vaaran huipulle rakennettiin silloin ensimmäinen matkailumaja, joka oli matkailijoiden käytössä alussa vain kesäaikaan. Maja sai lämmöt vuonna 1935 ja varsinainen talvimatkailu matkailumajalla alkoi hiljalleen yhdessä rinteiden avaamisen yhteydessä. Kolin kansallismaisemista on siis nautittu jo pitkään”, kertoo Pesonen.
Juhlavuoteen mahtuu erityismäärä tapahtumia. Heti tammikuun lopulla juhlitaan Ukko-Kolin rinteiden virallista 80-vuotissyntymäpäivää, jonka jälkeen helmikuussa Kolilla pääsee seuraamaan nuorten alppihiihdon osakilpailuja. Maaliskuun puolella taas rinne-elämää ja biletystä yhdistävä Koli Spring Camp kokoaa paikalle ulkoilusta ja hyvästä meiningistä nauttivat. Nämä ja lukuisat muut tapahtumat tuovat vilinää niin vieraille kuin rinteiden ja hotellin henkilökunnalle.
Parhaaseen talvikauteen laskettelukohde valmistautuu tykittämällä rinteisiin uutta lunta heti pakkasten saapuessa. Sesongin alun tunnusmerkeistä selvimpiä ovat kun rinnetampparit aloittavat talven mittaisen urakkansa ja kun hiihtokoulun opettajat palaavat mukaan toimintaan. Myös henkilökunta käy silloin tällöin testaamassa mäkiä – toiset viihtyvät rinteissä enemmän kuin toiset.
”Lapseni kilpailevat alppihiihtolajeissa, ja vietän itsekin rinteessä paljon aikaa”, kertoo Pesonen.
Laskettelijoille Kolin rinteet tarjoavatkin monipuolisia mahdollisuuksia. Seitsemän rinnettä tarjoaa vaihtelua vaativammasta rinteestä helpommin laskettaviin rinteisiin. Mikä parasta, laskettelemaan pääsee suoraan hotellin takapihalta, sillä hotelli sijaitsee rinteiden yläpäässä Kolin vaaran laella. Takaisin hotellille pääsee kätevästi tuolihissillä.
Myös hieman tasaisemmalla maalla viihtyville löytyy paljon puuhaa Kolin kauniin luonnon keskeltä.
”Kolin vaara puineen peittyy näyttävään tykkylumeen. Niille, joita laskettelu ei kiinnosta, suosittelen upeissa kansallismaisemissa lumikenkäilyä ja luonnossa liikkumista. Monipuolinen latuverkosto, Koli Relax Spa ja retkiluisteluun sopiva, seitsemän kilometriä pitkä jäätie takaavat, että tekemistä riittää!” Pesonen sanoo.
1.10.2024 | Tästä ilmoitimme
1.10.2024 | Tästä ilmoitimme
1.10.2024 | Tästä ilmoitimme