Urapolulla Essi Heikkilä

25.3.2022

  • Ikä: 26
  • Koulutus: kauppatieteiden maisteri (pääaineena kansainvälinen liiketoiminta ja myynnin johtaminen), S-ryhmän S-Trainee-valmennus
  • Nykyinen työpaikka: Osuuskauppa PeeÄssä

”Työskentelin vielä vuosi sitten keväällä myyntipäällikkönä Alma Medialla Tampereella. Koti-ikävä Kuopioon alkoi kuitenkin kalvaa mieltä, ja silloin kohtalo puuttui peliin. Selailin kesken työpäivän LinkedIniä ja huomasin PeeÄssän hakevan ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita S-Trainee-valmennusohjelmaan. Olin jo Tampereelle muuttaessa pohtinut, mikä olisi mielenkiintoinen ja turvallinen työnantaja Kuopiossa ja PeeÄssä tuli ensimmäisenä mieleen. Niinpä hain paikkaa siltä istumalta, hoitaisin ja miettisin käytännön asiat sitten myöhemmin.

Onnekseni tulin valituksi koulutukseen, matkailu- ja ravitsemiskauppaan suuntautuen. Ensimmäiset kuukaudet vietin ABC-maailmassa Pitkälahdessa, jonka jälkeen siirryin Kuopion Sokoksen Food&Joyhin. Trainee-jakson viimeisessä osiossa keväällä on vuorossa tutustuminen Original Sokos Hotel Puijonsarven palveluihin ja liiketoimintaan.

Menneinä kuukausina olen oppinut paljon johtamiskäytänteistä ja johdettavien tuntemuksista arjessa. Jokaisella tutorillani on ollut omanlaisensa, oman persoonansa näköinen tyyli johtaa, ja se on inspiroinut minua. Otan jokaiselta jotain omaan johtamiseeni. Olen esimerkiksi oppinut asenteen merkityksestä, arjen johtamisteoista, tavoitteiden asettamisesta sekä periksiantamattomuudesta.

Tämän päivän johtamisessa korostuu tunneälykkyys, henkilöstön hyvinvoinnin varmistaminen ja rohkeus uudistua. Henkilöstöä ei voi johtaa norsunluutornista, vaan luottamus ja kunnioitus haetaan arjen teoilla siellä, missä tapahtuu – lähellä johdettavia. Pitää osata asettua johdettavan asemaan, johtaa omalla esimerkillä ja asenteella, saada ihmiset innostumaan yhteisestä päämäärästä ja auttaa jokaista yltämään omaan potentiaaliinsa.

Olen aina haaveillut esimiestehtävistä. Seuraava askel voisi olla ravintolapäällikkö, jossa pääsisin johtamaan alan ammattilaisia myynnin, asiakaskokemuksen, tuloksen ja työhyvinvoinnin näkökulmista. Toivoisin tulevaisuudessa vetäväni esimerkiksi markkinoinnin, myynnin tai kehittämisen ammattilaistiimiä. Ihan parasta olisi, jos asiantuntijatehtävistäkin pääsisi aina välillä viemään aterioita pöytään, ravistamaan drinkkiä tai myymään pullon viiniä.”